
Yksityinen varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen palveluseteli
Palveluseteli on kunnan myöntämä harkinnanvarainen tuki, kun perhe valitsee varhaiskasvatuspaikaksi yksityisen päiväkodin tai ryhmäperhepäiväkodin. Yksityisessä perhepäivähoidossa palveluseteli ei ole käytössä. Palvelusetelin arvo määräytyy lapsen iän, varatun tuntimäärän, perheen koon ja tulojen mukaan. Perheen maksettavaksi jää palveluntuottajan perimän palvelun hinnan ja palvelusetelin arvon välinen erotus. Kunnan palvelusetelin käyttämisen ehdot on määritelty Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjassa.
Muistilista vanhemmille
1. Ole yhteydessä varhaiskasvatuksen yksityiseen palveluntuottajaan ja varmista, että yksikössä on tilaa.
Palvelun tuottajan tulee olla Pyhärannan kunnan hyväksymä palvelun tuottaja. Mikäli palvelun tuottaja ei ole Pyhärannan kunnan hyväksymä, palvelun tuottaja voi hakea kunnan päiväkodin johtajalta hyväksyntää. Palveluntuottajan hyväksymisestä tehdään päätös ja yksikkö lisätään kunnan viralliseen palveluntuottajien listaan kunnan nettisivuille.
2. Huoltaja tekee palvelusetelihakemuksen Pyhärannan kunnalle.
3. Kunta tekee päätöksen palvelusetelipaikan myöntämisestä perheelle.
4. Vanhempi tekee sopimuksen yksityisen palvelutuottajan kanssa lapsen varhaiskasvatuksesta. Sopimuksessa tulee olla kirjattuna varhaiskasvatuksen
tuntimäärät, hinta ja irtisanomisaika. Palveluntuottaja lähettää sopimuksesta kopion kuntaan.
5. Toimita mahdollinen tuloselvitys kuntaan heti lapsesi päivähoidon alkaessa.
6. Kunta laskee palvelusetelin arvon ja ilmoittaa siitä perheelle sekä palveluntuottajalle.
7. Palveluntuottaja laskuttaa sekä perhettä että kuntaa.
8. Muista ilmoittaa hoitoajan muutoksista palvelusetelin arvon laskemista varten. Ilmoita myös muutosta toiseen kuntaan, jolloin palvelusetelipäätös Pyhärannan kunnan kanssa raukeaa.
Palvelusetelihinnasto
Sivla 25.9.2024 § 54
Huoltajan varhaiskasvatusmaksu määräytyy hoitoajan, palvelusetelin suuruuden sekä perheen tulojen perusteella. Hoitopaikkamaksu- palvelusetelin arvo (= palvelusetelin hinta-kunnan varhaiskasvatusmaksu) = huoltajan yksityiselle palveluntuottajalle maksama varhaiskasvatusmaksu.
(Hoitopaikkamaksu= yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajan hoitopaikkamaksu) Palvelusetelin käytöstä ja ehdoista on määritelty tarkemmin Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjassa. Kattohinnat vahvistettu Sivla 25.9.2024.
Hoitoaika | Kokoaika | 28–34 h/vko | 21–27 h/vko | alle 20 h/vko |
---|---|---|---|---|
Hoitoajan mukainen kerroin | 1 | 0,80 | 0,70 | 0,60 |
Palvelusetelin hinta yli 3 v. | 952 € | 761 € | 666 € | 571 € |
Palvelusetelin hinta alle3 v. | 1685 € | 1348 € | 1179 € | 1011 € |
Sisaruksien maksuprosentit | 100% | Nuorin lapsi | ||
40 % | Toinen lapsi | |||
20% | Kolmas lapsi |
Tuloperusteinen maksu:
Varhaiskasvatusmaksu on perhekoon mukaisen tulorajan ylittävältä osuudelta 10,7 % kuitenkin enintään hoitoajan mukainen enimmäismaksu.
-
Perheen koko Tuloraja €/kk 1.8.2024 alkaen
2 4066
3 5245
4 5956
5 6667
6 7376
Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan kustakin seuraavasta lapsesta 275 euroa.
Lisätietoja palvelusetelistä
Pyhärannan kunnan vs. päiväkodin johtaja
Tia Lehtinen p. 044 7383 441, tia.lehtinen@pyharanta.fi
Päiväkoti Tilkkutäkki
Päiväkoti Tilkkutäkki
Vuorikatu 13
23500 UUSIKAUPUNKI
044 084 4335
paivakoti@tilkkutakki.fi
Kotisivut
Yhteyshenkilö:
Marika Heino
paivakoti@tilkkutakki.fi
044 084 4335
Päiväkoti Touhula
Päiväkoti Touhula
Tuomistonkatu 6 A
26200 RAUMA
010 325 8935
riikka.hentila@touhula.fi
Kotisivut
Yhteyshenkilö:
Riikka Hentilä
riikka.hentilas@touhula.fi
010 325 8935
Rauma-Repolan Lastentarha
Rauma-Repolan Lastentarha
Talolantie 9
26100 Rauma
040 822 6553
Yhteyshenkilöt:
Päiväkodinjohtaja
Petra Westberg
Toiminnanjohtaja
Kirsi Wallenius
opettajat(a)rauma-repolanlastentarha.fi
Palvelusetelihakemus huoltajille
Yksityisen-varhaiskasvatuksen-palvelusetelihakemus-1.pdf [pdf]